Olin puhumassa HIFK:n järjestämässä tilaisuudessa ja samalla minulla oli ilo kuunnella Saku Tuomisen esitystä. Hän puhui kasvusta ottaen mallia siitä, miten puut kasvavat metsässä: korkeutta, leveyttä ja syvyyttä. Kolmeen eri suuntaan. Esimerkit olivat avaavia siitä, miten yritykset, joukkueet ja toisaalta ihan tavalliset ihmiset voivat kasvaa kohti omaa potentiaaliansa.

Jäin miettimään tätä kasvuteemaa tarkemmin.

Ihmiselle on luontaista kasvaa. Lapsi kasvaa ilman kasvattamista. Tosin kasvun suunta ei välttämättä ole aina toivottu, jos siihen ei puututa – siis rakkaudella rajaten. Näin parhaimmillaan kasvu tuottaa itseä arvostavia ihmisiä.

Joukkueessa kasvu mahdollistaa parhaimmillaan niin ihmisenä kuin joukkueena kasvun. Joukkueen jäsenet oppivat parhaimmillaan löytämään potentiaalia sieltä, missä ei uskonut sitä olevan. Joukkue hengittää parhaimmillaan vapautuneesti ja tekeminen on enemmän kuin osiensa summa antaisi ymmärtää.

Organisaatiossa kasvu ymmärretään helposti vain tuloksen kasvuna. Parhaimmillaan se on vain sivutuote, kun itse kasvumahdollisuuksien huomio on ihmisten tekemisessä ja vielä paremman tekemisen mahdollistamisessa.

Kasvua tapahtuu siis helpostikin, usein tahtomattaan. Oleellista on, mihin kasvu suuntautuu ja mitä se tuottaa lopputulemana. Vinoon kasvanut puu kaatuu. Hyvissä olosuhteissa, oikea-aikaisella tuella ja sopivilla interventioilla puukin onnistuu kasvamaan suoraan pituuteen, mihin se on tarkoitettu kasvavan. Ihmisten suhteen todellisia kasvun paikkoja ovat usein tilanteet, jolloin asiat eivät suju. Ongelmia alkaa näkyä horisontissa ja helpommalla pääsisi, jos luovuttaisi. Tällaisissa kohtaa mitataan ihmisen, joukkueen ja organisaation vahvuus, sen heikoimmalla hetkellä. Annetaanko kasvaa vinoon vai tehdäänkö töitä, jotta kasvu ohjautuu suuntaan, johon sen oli tarkoitus mennä.