Olen huomannut, että monesti meillä – itseni mukaan lukien – on kiire oppia asioita. Kun johonkin asiaan alkaa perehtyä, toivotaan, että heti kurssin, valmennuksen tai kirjojen lukemisen jälkeen on valmis ja omaksunut opit mestaritasoisesti.

Itse asiassa monien taitojen oppiminen edellyttää aikaa ja asioiden kypsyttelyä. Tällainen kypsyttely korostuu, mitä monimutkaisemmasta asiasta on kyse. Hyvä esimerkki on ihmismielen ymmärtäminen ja muutosten aikaansaaminen. Toisin sanoen kurssien jälkeen ei olekaan mestari, vaan noviisi, joka aloittelee uuden opitun asian kanssa ymmärtämään, miten tämä opittu asia näyttäytyy ja miten sen suhteen toimii jatkossa.

Inhimillistä on, että uutta asiaa ei myöskään omaksu tai edes halua omaksua, jos se poikkeaa liikaa aiemmista käsityksistä. Huolimatta siitä, että itsellä olisi halua oppia uutta. Koska uuden omaksuminen on haasteellista, se edellyttää aikaa. Aika tarjoaa mahdollisuuden omaan tahtiin kypsytellä asioita teema kerrallaan. Kypsyttely taas antaa tilaa muokata olemassa olevaa ja rakentua uuden tiedon kanssa.

Tällainen maltti, rauha kypsytellä ja hautoa asioita on aliarvostettua. Hektisessä maailmassa kaikki tulisi oppia nopeasti ja tehokkaasti. Jos siemenen istuttaa tänään, se ei ole kylvö kunnossa pitkään aikaan. Alkio kohdussa edellyttää kuukausia kehittyäkseen ihmistaimeksi. Kisälli harjoittelee oppipoikana mestarin rinnalla pitkään ennen kuin astuu mestarin saappaisiin. Luonto ja elämänkulku on täynnä esimerkkejä siitä, miten asiat edellyttävät oman aikansa.

Kärsivällisyys on itse asiassa luottamista siihen, että asiat tapahtuvat aikanaan. Aikanaan sisältää elettyä elämää, asioiden hauduttelua ja sulattelua sekä uudelleen käsittelyä. Näin jyvistä muotoutuu kultajyviä ja kisällistä mestareita. Maltilla ja ajan antamisella on puolensa.