Olen huomannut, että johtamis- ja valmennuskoulutuksissa sekä työnohjauksessa ja coachingissa sivutaan usein ammatillisuutta tavalla tai toisella. Käsittely voi koskea itseohjausta, työtapoja, eri rooleja tai tehtäväkenttiä.
Ammatillisuus voidaan määritellä monella tapaa. Itse näen sen monitasoisena työssä näkyvänä käyttäytymisenä. Näkyvää on se, miten ihminen työssään toimii. Siihen, miten toimii, vaikuttaa toki itse persoona, identiteetti, käsitykset itsestä oman alan ammattilaisena, mutta myös sen hetken motivaatio ja halu sitoutua kyseiseen työhön. Yhtä lailla ammatillisuuteen vaikuttaa oma osaaminen. Toisin sanoen, minkälaista tietotaitoa kokee omaavansa ja miten tämä osaaminen on suhteessa työn vaatimuksiin. Ammatillisuuteen vaikuttaa myös työn puitteet. Toisin sanoen, mitkä ovat työn tavoitteet, minkälaiset työolosuhteet ovat ja minkälainen kulttuuri kyseisessä organisaatiossa on. Ammatillisuus on siis monisyinen ja -tasoinen kokonaisuus, vaikka näkyvää siitä on käyttäytyminen.
Monissa yhteyksissä puhutaan esimerkiksi siitä, miten asiantuntija, valmentaja tai johtaja vuorovaikuttaa. Harjoittelemme myös vuorovaikutustaitoja, mikä on toki tärkeää. Olen huomannut, että taitojen harjoittelu ei kuitenkaan aina riitä muuttamaan todellisuutta. Tämä linkittyy osin ammatillisuuteen ja sen käsittelyn puutteeseen.
Itse ajattelen, että vuorovaikutuksessa oma halu kohdata toinen ohittaa taidot. Kun on halua auttaa, ei vahingoittaa toista, sosiaalisesti ei niin taitava onnistuu kohtaamisessa paremmin kuin se, joka omaa hyvät taidot, mutta jolla ei ole halua aidosti kohdata toista. Halu kohdata työssä linkittyy ammatillisuuteen. Käytännössä siis omiin käsityksiin ja asenteisiin joita omaa ja näin omaan itsetuntemukseen ja sen kehittämiseen.
Ammatillisuuden vahvistaminen ei ole kovin myyvä nimenä. Kyllä kai jokainen kokee omaavansa suht vankan ammatillisuuden. Sen sijaan oman johtamisen syväluotaus, omien tunnetaitojen vahvistaminen ja ryhmädynamiikan onnistunut hyödyntäminen tavoitteiden suuntaisesti vaikuttavat otsikoilta, joista voisi ammentaa itselle, työskenteli sitten johtajana, asiantuntijana tai valmentajana.
Ammatillisuus taitaa kuulua niihin sanoihin, jotka ovat kyllä olemassa, mutta eivät innosta. Se on kuin politiikka tai uskonto: siellä se on, mutta tarvitseeko siitä joka päivä puhua? Voidaanko mieluummin puhua yksittäisistä teemoista tai asioista, jotka linkittyvät päivän poliittiseen tilanteeseen? Tällaisena keski-iän ylittäneenä huomaan tarttuvani joihinkin käsitteisiin (ehkä liiankin) tiukasti. Ajattelen, että ammatillisuus sanana on hyvä ja siitä on tärkeää puhua oikealla nimellä. Ammatillisuuden ylläpito ja kehittäminen on tärkeää. En tarkoita, etteikö voisi pureutua ammatillisuuden sisällä vain yhteen teemaan. Oleellista on hahmottaa, mikä merkitys kullakin yksittäisellä taidolla ja teemalla on kokonaisuudessa ja miten ne linkittyvät toisiinsa. Samalla itse asiassa myös ammatillisuus kehittyy.