Olen käynyt mielenkiintoisia keskusteluja johtajien, kollegoiden ja urheiluvalmentajien kanssa vaatimisen ja tukemisen välisestä dynamiikasta. Vaatimisella tarkoitan tässä sitä, että pusketaan tai haastetaan toista tekemään asioita tai ainakin autetaan hahmottamaan syyseuraus suhde eri valintojen välillä, tyyliin, jos jatkat noin, mitä siitä seuraa jne. Tukemisella tarkoitan taas tässä yhteydessä sitä, että ymmärretään toisen emotionaalinen tilanne ja osataan validoida sitä. Toisin sanoen kannatellaan toista kokemuksen läpi.
On veteen piirretty viiva, milloin vaatiminen menee liian pitkälle. Joskus ihmisen rahkeet eivät riitä tekemään muutoksia. Emotionaalinen kuorma on liian suuri, jotta olisi energiaa tehdä mitään ylimääräistä. Tällöin hyvääkin tarkoittavat neuvot ja kehotukset tuntuvat kritiikiltä. Yhtä lailla on veteen piirretty viiva, milloin tukeminen menee liian pitkälle. Toisin sanoen, se ei enää auta. Ihminen jää vellomaan omaan pahaan oloon eikä hyvää tarkoittavat kannattelut enää tue. Tuesta huolimatta toisesta tuntuu, että on kaiken keskellä yksin.
Koskaan ei tokikaan voi tietää, miten autettava kokee sen, mitä auttava osapuoli tekee. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö auttajan kannata olla itse selvillä, mihin hän omilla interventioillaan pyrkii.
Kun halutaan muuttaa jotain, tavoitteellinen toiminta edellyttää tekoja. Muutoin mikään ei muutu. Toisaalta harvoin muutokset etenevät suoraviivaisesti, joten kokemusten kannatteluakin tarvitaan. Joskus taas on tärkeää osata sopeutua vallitsevaan tilanteeseen. Tällöin on tärkeää tukea selviytymistä ja toimeen tulemista ehkä hankalaksikin koetuissa olosuhteissa sekä toisaalta aktiivisesti estää, ettei ihminen kuluta itseään loppuun niin kutsutusti ”hakkaamalla päätä seinään” turhaan.
Vaatimisen ja tukemisen välinen dynamiikka on parhaimmillaan kuin tasapainossa oleva energia. Juuri oikeassa kohtaa osaa antaa väljyyttä, jolloin autettavan on helppo hengittää myös henkisesti. Hän saa ladattua akkuja ja alkaa taas nähdä, mitä kannattaa tehdä.
Yhtä lailla, kun joskus tietää, että nyt on puskettava toista eteenpäin. Vaikka voisi näyttää ulospäin siltä, että ei kannata, luotettavalla rinnalla kulkijalla on olo, että toinen kestää ja tarvitsee nyt työntöapua tehdä asioita. Kun asian on saanut tehtyä, autettava huomaa itsekin, miten tarpeellista vaatiminen oli.
Jotta vaatimisen ja tukemisen välinen energia olisi tasapainossa, tulee auttajan olla läsnä omassa kehossaan, maadoittuneena vallitsevassa hetkessä. Muutoin energian muutoksia ei tunne. Jotta energian muutoksen voi tuntea, tulee auttajalla itsellään olla myös tekemisen ja olemisen tasapaino kunnossa.