Kolmen urheilijan loppukirikamppailussa toiseksi tuleminen voi tuntua voitolta. Finaaliottelussa voitettu hopea tuntuu hävityltä. Viidenneltä sijalta nousu seuraavana päivänä hopealle, on voitto – samainen hopea toisessa kilpailussa tuntuu tappiolta. Hopeamitali ei ole vain hopeamitali. Siihen kulminoituu merkityksestä ja asiayhteydestä riippuen itsensä ylittäminen ja voittaminen tai suuri pettymys ja häviäminen.

Jäin miettimään tätä hopeamitalin moninaisuutta. Se, joka ei saavuta kilpailussa hopeaa, ei ehkä edes ymmärrä koko asian moniulotteisuutta – koska olisi valmis varmasti itse ottamaan kyseisen hopean oman 3., 4. tai 10. sijan tilalle milloin vain.

Sanotaan, että ihmiset harvoin pettyvät itse tapahtumaan, ainoastaan omiin odotuksiinsa niistä. Tämä voi olla yksi selitys hopean karvaalle maulle. Kun odottaa kultaa, toiseksi jääminen sapettaa. Se avaa spekulaatiot siitä, mitä olisi voinut tehdä paremmin. ”Mitä jos” tai ”jos olisin” tai ”olisi pitänyt”.

Toinen selitys liittynee tavoitteen asettamiseen. Tavoitteeseen sitoutuu aina osa itsestä. Sitoutumisella en tarkoita vain tekemiseen sitoutumista, vaan sitoutumista ihmisenä. Kun asetettua tavoitetta ei saavuta, se syö sisältä. Harmittaa ja hetken voi jopa tuntua, että osa itsestä on lyöty ja syöty. ”En saavuttanut sitä, mitä janosin ja mihin kaikkeni annoin”.

Toki myös annetut merkitykset vaikuttavat. Ylipäätään mitalin voittaminen voi olla vaikeaa omassa lajissa. Tällöin hopean merkitys on eri kuin jos on tottunut kamppailemaan kilpailuissa 1. ja 2. sijasta. Hopea on tällaisessa tilanteessa aina häviö. Se merkitsee häviötä.

Yhtä lailla kulttuuri vaikuttaa siihen, miten toiseen sijaan suhtaudutaan. Jos vain voittaminen merkitsee menestystä ja onnistumista, ei muille sijoille jää tilaa. Yhteisön arvot vaikuttavat siihen, miten sijoitukseen suhtaudutaan. ”Ei hopea ole häpeä” – kätkee sisäänsä viestin siitä, mikä on häpeällistä ja mikä ei. Häviäminen on häpeällistä. Sanonnalla pyritään lohduttamaan, että tämä häviö ei ole häpeällistä. Ne, jotka ovat juuri olleet taistelemassa kultamitalista, tuskin kokevat lohduttavana kyseistä sanontaa.

Jotenkin tuntuu, että on varsin inhimillistä, että joskus hopea (tai mikä tahansa muu mitali, paitsi kulta) tuntuu häviöltä. Kun tavoittelee voittoa, sitoutuu sen saavuttamiseen ja antaa kaikkensa, pettymys on kova, jos sitä ei saa. Usein hopea kirkastuukin vasta myöhemmin - kun pettymys on käsitelty ja menetys voitosta surtu.