Sotšin Olympialaisissa on ollut loistavia onnistumisia ja ikäviä epäonnistumisia. Kun urheilija ei onnistu, asiaa käsitellään etupäässä syiden kautta; miksi ei onnistunut? Tällöin nostetaan esille henkisen valmistautumisen epäonnistuminen: Pää ei kestänyt - varsinkin, jos epäonnistumiselle ei löydy selkeää muuta syytä. Harvoin kuitenkaan puhutaan seuraamuksista.

Jäin miettimään virheiden ja epäonnistumisten syitä ja ennen kaikkea seuraamuksia urheilussa.

Vaihtoehtoja on monia.

1) Urheilija kantaa vastuun yksin: oma häpeä, kun meni epäonnistumaan tärkeässä paikassa. Tällaisen asennoitumisen vahvuus on siinä, että muut voivat irrottautua häpeästä ja kokea jopa ylpeyttä (ainakin helpotusta, kun ei ollut itse lirissä) omasta tekemisestään. Huono puoli on se, että yksilö kärsii. Tällainen yksin jääminen tosin myös estää jatkossakin yrittämisen. Parempi tehdä keskinkertaisesti kuin ottaa riski jostain suuremmasta. Toisaalta jos ei riskeeraa, ei voi kehittyä. Kenkääkään ei voi antaa joka lajissa, jos kilpailua paikoista ei ole.

Toinen vaihtoehto on

2) syyttää valmentajaa. Huonosti valmennettu. Valmentaja ei osaa hommiaan. Hyvä puoli on se, että urheilija voi kokea olevansa juuri sen tasoinen kuin hänet on valmennettu. Huono puoli on se, että valmentaja joutuu pitkäjänteisellä valmennus-uralla pahimmillaan tekemään kompromisseja ja oikaisemaan, vaikka tietää, ettei se johda hyvään – vain potkuja pelätessään.

Kolmas vaihtoehto on

3) syyttää urheilujohtoa. Huonosti johdettu. Jos urheilijat eivät menesty, johto vaihdetaan. Hyvä puoli on se, että urheilija-valmentaja pari voi turvallisin mielin harjoitella ja urheilla (he eivät ole tulilinjalla), ja se, että johtajat joutuvat aidosti näkemään vaivaa ja tekemään kaikkensa urheilijoiden eteen. Huono puoli on se, että johdon vaihtuessa tietty jatkuvuus kärsii: rutiinit, ihmisten ja heidän tapojensa tunteminen vie aikaa, mikä on pois ydin tekemiseltä ja kehittämiseltä.

Toki voidaan syyttää myös

4) mediaa. Urheilumedia ei tue urheilijoita onnistumiseen, vaan luo paineita. Hyvä puoli tällaisessa syyttämisessä on se, että urheiluväki voi jatkaa sen tekemistä, mitä on tehnyt siihenkin saakka – ja menestyä tai olla menestymättä. Huono puoli on se, että journalistiikkaan liittyvä ulkopuolinen kriittinen näkökulma voi kadota, jos viestinnässä pitää miettiä urheilun sisäpuolelle luotuja merkityksiä ja tulkintoja. Olisi jo kaukaa haettu, jos median väki joutuisi potkuille alttiiksi suomalaisen urheilun menestymisen takia.

Ehkä syy onkin

5) suomalaisissa. Suomalaiset kannustavat vain, jos voittaa – epäonnistumisten hetkillä jätetään yksin. Suomalaisen kansan syyttämisessä hyvää on se, että urheilun sisäpuolella olevat voivat selittää virheet ja epäonnistumiset tavalla, joka tukee aina omaa pystyvyyden tunnetta, koska syy on itsen ulkopuolella (”paska kansa, minkäs teet”). Huonoa on se, että tällaisessa tilanteessa kansan kiinnostus urheiluun voi lopahtaa. Viime metreillä suomalaiset kuitenkin rahoittavat ja mahdollistavat koko suomalaisen urheilun.

Toki voisimme vaikuttaa käytettyihin sanoihin ja muuttaa ne.

6) Jatkossa ei puhuta virheistä ja epäonnistumisista, vaan keskitetään huomio onnistumisiin (kyllä jokaisessa suorituksessa ja jokaisen tekemisessä jotain hyvää on). Hyvää tällaisessa suhtautumisessa on se, että yleensä ottaen se kasvaa, mitä ruokkii. Hyvä ruokkii hyvää. Pienet havainnot onnistumisesta voivat kasvattaa ja levittää onnistumisia muuallakin. Huonoa siinä on se, että todelliset virheet ja huonosti tekeminen, johon tulisi puuttua, jatkavat omaa voittokulkuaan ja myönteisiin asioihin tarttuva positiivinen puhe pitää huolen siitä, että toimimattomuuteen ei pääse puuttumaan. Näin mikään ei todellisuudessa muutu – edes mahdollisista potkuista ei saisi enää puhua.

Toki syitä ja seuraamuksia voi löytää myös olosuhdetekijöistä, taloudellisista tekijöistä ja geeniperimästä, vain muutamia mainitakseni. Urheilu on monella tavalla yhteiskunta pienoiskoossa: miten suomalaisissa organisaatioissa suhtaudutaan virheisiin ja epäonnistumisiin, joita tapahtuu kaikille? Miten tulisi urheilussa suhtautua? Mitä opittavaa tässä on? Ja kenellä?

Sotšin olympialaisten lumoissa vielä hetken aikaa