Katsot vasta palaverissa, mitä asioita käsitellään – valmistautumaan ei ehtinyt. Ensimmäiset lumisateet joudut ajamaan kesärenkailla, kun talvi taas yllätti, vaikka säätiedotuksissa kelistä varoteltiin viikko sitten. Pitääkö veroilmoitus jättää jo huomenna? Kuulostaako tutulta? Ainakaan itselleni ei ole tavatonta huomata tekevänsä asiat viime tingassa.
Jäin miettimään tätä tapaa suhtautua asiaan. Mistä se johtuu, että joskus toimii järjen vastaisesti? Vaikka etukäteen olisi varoitettu, annettu tarvittava faktatieto ja kerrottu kokemuksen syvällä rintaäänellä, että älä tee tuota – silti me ihmiset teemme. Vaikka tietoa olisi riittävästi tehdä päätös, sen jättää tekemättä. Vaikka intuitio sanoisi mitä, teemme silti. Joskus sitä siis tulee yllätetyksi niin sanotusti housut kintussa.
On selvää, että kaikkia hiljaisia merkkejä ei osaa lukea. Ne tajuaa vasta jälkikäteen. ”Olisi pitänyt tajuta” – tyylisesti. Mutta joskus sitä jättää huomiotta sellaisetkin merkit, jotka se kuuluisa ”sokea Reettakin” huomaisi. Toki joskus voi olla niin, että ihmiset vaan hyvää hyvyyttään uskovat ja toivovat parasta. ”Ehkä tämä ei ole niin paha juttu kuin päällepäin näyttää” tai ”toivotaan nyt parasta”, vaikka ulkopuolisille on päivänselvää, miten tilanne etenee. Joskus tuntuu, että saa lävähtää vasten kasvoja asioita, ennen kuin ne tajuaa. Kun yllätetään housut kintussa, on vaikea enää kieltää asian olemassaolo. Tätä tapahtuu niin yksittäisille ihmisille kuin organisaatioillekin.
Sitten kun vahinko on sattunut, sitä yritetään korjata selittelemällä asia itselle parhain päin. Josko vielä pääsisi pälkähästä, tai vahingon jälkeen jokaisella on tulipalokiire korjata asia. Tehdään pitkiä päiviä, ja muutaman viikon aikana on kurottava umpeen vuoden sokeus asioiden oikealle laidalle. Tai käytetään liikenevä aika etsiä syyllinen. Eihän kaikkien tarvitse joutua housut kintussa olemaan – riittää kun löydetään yksi.
Kertooko tämä meistä ihmisistä? Onko tämä siis vain inhimillistä ihmisen elämää? Varmaan osin onkin: kaikkiin asioihin ei aina osaa valmistautua, vaikka olisi kuinka tarkka ja suunnitelmallinen tahansa. Elämä monimutkaisine tapahtumineen pitää kyllä siitä huolen. Toisaalta voisi ajatella, että on raukkamaista paeta tämän selityksen taakse. Tuskin nyt kaikki ihmisen eteen tulevat tapahtumat tulevat puskista. Kyllä varmaan niistä osaan olisi voinut valmistautua. Tavallaan se voi tuntua arvostuksen puutteelta, jos ihminen kerta toisensa jälkeen tulee palaveriin, eikä hänellä ole hajuakaan mitä siellä käsitellään, vaikka agenda on lähetetty etukäteisvalmistautumispyynnöllä pari viikkoa aiemmin.
Ehkä tämä kertookin vain kyseisestä ihmisestä. Hänellä on vaikeuksia hahmottaa, mitä tehdä milloinkin. Siksi hän on jälkijunassa oleellisten asioiden suhteen. Tai hän katsoo olevansa niin tärkeä ihminen, ettei hänen tarvitse vaivautua valmistautumaan. Riittää, kun tulee paikalle. Tai hän kokee olevansa niin ylivertainen, ettei hänelle kerta kaikkiaan voi sattua mitään ikävää. ”Hyvällä onnella ja tuurilla sitä on ennenkin selvitty” – tyyliin.
Joskus koko yhteisö kieltää asioiden todellisen laidan. Näin kukaan ei voi valmistautua. Sitä kuvitellaan, että ollaan maailman huippuja, kunnes karu totuus paljastuu. Ei ole harvinaista sekään, että ikävistä asioista puhuminen tulkitaan vaikeuksien etsimisenä ja ihmisen hankaluutena. Näin ne lakaistaan maton alle. Siellä ne pysyvät, kunnes yhteisö on yllätettynä ”housut kintussa”.
Housut kintussa yllätetyksi tuleminen on ikävää. Ikävämpää on, jos sille ei tehdä mitään. Toisin sanoen asiat selitellään parhain päin ja sama peli jatkuu. Sen sijaan, että siitä voisi jotakin ottaa opiksi. Voi olla, että seuraavalla kerralla onkin paremmin valmistautunut. Ehkei aina tarvitsisi tulla yllätetyksi.