Valmentajan paikka - suojeltu vai takaa-ajettu?

Huippu-urheilussa tulos ratkaisee. Tyylipisteitä voi jakaa valmennukselle kilpailujen jälkeen, mutta arjessa vain menestys mittaa valmentajan tuloksen. Nuorten jääkiekon MM-kilpailuissa katastrofaalisen alun jälkeen saavutettiin se, mitä oli enää saavutettavissa. Valmentaja Rautakorpi sai lähteä ja valmentaja Ahokas tuli tilalle. Tyylipisteitä ei vaihdoksessa varmasti saatu, mutta lopputulos ratkaisi. Suomi ainakin välttyi tippumasta B-sarjaan.

Valmentaja Westerlund otti voimakkaasti kantaa kollegansa Rautakorven puolesta. Hän koki, että Rautakorpea oli kohdeltu epäoikeudenmukaisesti. Valmentajien työn arvostus, pelon ilmapiirissä työskenteleminen ja tuloksesta, tässä tapauksessa epäonnistumisista, yksin vastuunkantaminen, olivat teemoja, joita hän nosti esille. Tärkeitä teemoja kaikki. Itse asiassa tärkeitä teemoja ylipäätään työelämässä.

Nykyajan Suomessa työntekijöitä irtisanotaan työpaikoilla nopeammin kuin kerkeää ”kissaa” sanoa. Jos tulos tai naama ei miellytä, irtisanominen tai ”ei toivotuksi persoonaksi” joutuminen on lähellä. Tosin tämä toiminta täyttää lain edellyttävät raamit, vaikka olisi todellisuudessa kuinka kraavia ja härskiä toimintaa tahansa kulissien takana.

Näin ollen voisi kysyä, miten valmentajan työpaikka olisi jotenkin enemmän suojeltu kuin toisenlaisen työntekijän? Joukkueessa valmentaja on eräänlainen diktaattori. Hänellä on valta ja vastuu. Hän voi poistaa tai olla peluuttamatta jotain pelaajaa omien ajatusten tai mieltymyksien mukaan. Yhtä lailla ”suuressa maailmassa” pelaaja voidaan myydä per heti periaatteella. Miksi siis valmentaja ei joutuisi toimimaan samojen ”lainalaisuuksien” mukaan?

Maailma ja tapahtumat näyttävät varsin erilaisilta katsontakulmasta riippuen. Joidenkin mukaan työyhteisöissä on suojatyöpaikkoja. Toisten mielestä taas tietyt asemat ja paikat ovat nuoralla tanssimista. Pienikin virhe tai epäonnistuminen, niin olet takaa-ajettu.

Mitä tästä opimme? Tuskin mitään. Rautakorpi tiimeineen oletettavasti joutuu nuolemaan yksin haavansa. Irtisanottu työntekijä pyrkii kasaamaan itsetuntonsa rippeet, kuten on aina ennenkin joutunut. Systeemi jatkaa ja toistaa ennalta arvattavasti samat ”virheet”. Sama keskustelu ja samat ilmiöt toistuvat.

Vai muuttuisiko tästä sittenkin jotain?