Jääkiekkoilija Kimmo Timosen taannoisesta blogikirjoituksesta kehittyi mielenkiintoinen episodi. Kirjoitus provosoi aikanaan keskustelua moneen eri suuntaan. Tyyliin, miten joku kehtaa ilmoittaa olevansa pettynyt, kun ei saanut osoitusta urheilugaalassa ja toisaalta, miten joku kehtaa olla huomioimatta tällaista urheilu-uraa. Kyseisessä blogissa Kimmo Timonen kirjoitti, että ” Itse asiassa minua ja uraani arvostetaan enemmän Pohjois-Amerikassa kuin Suomessa”. Tämä todentui aika upealla tavalla, kun USA:n presidentti Barack Obama osoitti arvostuksensa Timosta kohtaan.
Jäin miettimään ilmiöitä urheilussa ylipäätään. Urheilu on täynnä tabuja ja uskomuksia. Nämä käsitykset luovat tietynlaisen eetoksen, jota urheilussa helposti toistetaan. Mielestäni Kimmo Timosen tapaus osoitti tämän jälleen kerran karulla tavalla.
Urheilijan menestyksestä iloitaan ja hänet palkitaan, jos palkitaan. Urheilijan ei tule kuitenkaan itse nostaa esille näkemyksiä siitä, missä hänet tulee huomioida tai miten hänet tulee palkita, muutoin hänet tulkitaan ylimieliseksi. Urheilussa päätetään paljon asioita pienessä piirissä, ilman näkyvää johdonmukaisuutta ja avointa kriteeristöä päätöksille. Tällaisen toimintatavan esille nostaminen tulkitaan kuitenkin pahansuopaisuudeksi tai ongelmien etsimiseksi eikä tämän esille nostajaa katsota hyvällä. Riittävän vallan omaava voi nostaa yllättävissäkin tilanteissa esille urheilun ihmisiä, ilmiöitä ja asioita. Tämä ylittää lähestulkoon aina uutiskynnyksen. Se ei kuitenkaan tarkoita, että se muuttaisi millään tavalla mitään edellä mainituista.
Urheilijan tulee siis olla nöyrä. Hänen tulee kuitenkin ottaa kunnianosoitukset vastaan niitä arvostaen ja osoittaen näin, että on niiden arvoinen. Mikäli häntä ei muisteta, nöyrä urheilija nielee sen kiltisti. Omista kokemuksista ja mahdollisesta harmistaan hän ei puhu tai jos puhuu, niin vain luotetulle – ei missään tapauksessa julkisesti. Inhimilliset, mutta hankalat kielteiset tunteet eivät kuulu hyvän urheilijan eetokseen. Sen sijaan nöyryys on hyve, joka kuuluu hyvälle urheilijalle. Nöyryys näkyy myös siinä, että urheilija ei koskaan näpäytä takaisin esimerkiksi sanomalla: ”ähäkutti, siitäs saitte!”. Se ei kuulu hyvän urheilijan eetokseen. Eetos on yksinkertainen, mutta selkeä: ole nöyrä, kunniaa odottaen, ei sitä ottaen.
Ihmeellinen on joskus urheilun maailma.