Kansallinen liikuntatutkimus on taas valmistunut – ja se on karua luettavaa. Alakouluikäiset lapset vielä liikkuvat, mutta yläkoulussa liikunta vähenee hälyttävästi. Lapset ja nuoret ennen kaikkea istuvat (tai makaavat) noin puolet valveilla olo ajasta. Yleisenä terveysliikuntarajana on askeleissa mitattuna pidetty 10 000. Siihen saa tehdä kävelylenkkejä ja aktiivisia siirtymisiä paikasta toiseen jalan aika monta kertaa. Tämä raja jää monelta nuorelta saavuttamatta. Oma mututuntumani on, että meillä Suomessa alkaa eriytyä kaksi ääripäätä: paljon liikkuvat, joilla riskit liittyvät fyysisiin ja henkisiin ylirasitus- ja kuormitustiloihin sekä passiiviset ja vähän liikkuvat, joilla riskit liittyvät niin kutsuttuihin elintasosairauksiin.
Jäin miettimään, mistä tämä kertoo? Tulokset ovat ymmärtääkseni olleet samanlaisia jo pitkään. Väheksymättä hyviä hankkeita, joita on menossa esimerkiksi Seinäjoella Toukolanpuiston koulussa, todellista yleistä muutosta tähän ei ole tullut.
Luonnollisesti olosuhteet ja ympäristö vaikuttavat siihen, miten me ihmiset liikumme. Mikäli pihalla on hyvät maastot pelata, leikkiä ja mitellä omaa voimankäyttöä, se voi lisätä mahdollisuutta liikkua. Toisaalta vaikka esillä olisi minkälaiset värmeet tahansa, se ei takaa, että ihminen liikkuisi yhtään enempää kuin ilman niitä.
Lasten liikuntaan vaikuttaa myös vanhempien aktiivisuus. Jos vanhemmat liikkuvat, ei lapsella ole vaihtoehtoa. Kauppaan mennään kävellen, kirjastosta haetaan kirjat pyörällä ja viikonloppuna tehdään yhdessä pihatöitä – lienee sanomattakin selvää, että liikuntamäärä on tällaisessa perheessä korkeammalla kuin perheessä, jossa liikutaan aina autolla ja jossa tv, playstation, ipad ja älypuhelimet ovat viihde numero yksi.
Nuoriin vaikuttaa myös vallitseva nuorisokulttuuri. Yhteydenpito tapahtuu verkon kautta. Kavereiden kanssa ollaan pelin välityksellä omassa makuuhuoneessa yksin maaten tai istuen. Yhteys toiseen on erilainen kuin se, mihin me aikuiset olemme tottuneet.
Yhtä lailla liikunnan tilalle on tullut muita kilpailevia viihdykkeitä ja harrastuksia, kuten tietokonepelaaminen, instrumentin soittaminen, piirtäminen tai laulaminen. Liikunta on kärsinyt inflaation, koska se liitetään urheiluun. Jos nuori ei halua harrastaa urheilua, miksi hän liikkuisi? Ehkä pitäisikin alkaa puhua kehon kunnosta. Karrikoiden sanottuna tyyliin: ”tietokonepelaaminen edellyttää todella hyvää kehon kuntoa tai fysiologista tilaa. Miten olet ajatellut pitää sen kunnossa, jotta jaksat pelata?”
Jos ajatellaan, että maailma on muuttunut ja nuoret siinä mukana, tulee ehkä rohkeasti lähestyä asiaa uudelta näkökulmalta. Voihan olla, että tulevaisuuden maailmassa parhaiten pärjää se, jonka sorminäppäryys on loistava ja joka ui kuin kala vedessä virtuaalitodellisuudessa. Sillä, miten monta punnerrusta jaksaa, miten liikkuva on tai miten nopea on juoksemaan, ei ole niin suurta merkitystä. Sillä on merkitystä vain niille, jotka haluavat käyttää omia jalkojaan – muut kulkevat ilman kehon kuormaa. Hirveältähän tämä kuulostaa – ainakin itselleni, mutta mitä jos?
Toisaalta, voihan sitä ajatella, että ihmisen keho on luotu pystyasennossa liikkumaan. Näin ollen meidän tulisi miettiä, miten näitä kilpailevia viihdykkeitä voisi tehdä liikkumista tarvitseviksi mitä suuremmissa määrin – tyyliin: pelikoneen pyörimiseen tarvitaan muutamia jalkakyykkyjä tai istuin ottaa virtaa koneeseen ihmisen tasapainon kautta huteralla penkillä. Teknologia kehittyy nopeasti – varmasti sen suuntaa voi myös muuttaa miettimään ratkaisuja tähän.