Talviolympialaiset on ohi. Suomi sai 5 mitalia – saman verran kuin Vancouverista 2010, värit tosin etupäässä parempia. Suomalaiset urheilijat venyivät, onnistuivat ja suoriutuivat omalla tasollaan, tosin kaikilta osin odotukset eivät täyttyneet ja oli huonoa tuuriakin matkassa. On analyysin paikka. Päätin koota tähän blogiin keskeiset käytetyt selitykset ja mahdolliset ansat ja sudenkuopat. Lisäksi listasin ne asiat ja teemat, joiden mielestäni tulee olla kunnossa tai hoitaa jatkossa kuntoon. Ajatuksenani on, että kaikki suomalaiset urheilijat ovat jatkossa onnistujia, menestyjiä ja voittajia – tai ainakin voivat kokea olevansa.

1. Valmistautuminen ei onnistunut.

Jokainen urheilija valmistautuu kilpailuihin katsomallaan parhaalla mahdollisella tavalla. Se, onko tapa oikeasti paras, on jo eri juttu. Oleellinen kysymys valmistautumisessa on; teetkö oikeita asioita? Se, mikä toimi viime olympialaisissa, ei välttämättä toimi neljä vuotta myöhemmin. Toisaalta vain muuttamisen takia hyvin toimivia käytänteitä ei kannata muuttaa. Tosin usein tutut ja totutut tavat eivät lisää onnistumista, vaan ovat osa rutiineiksi ja piintyneiksi toimintatavoiksi piirtyneitä syviä uomia kohti perustekemistä, mikä ei riitä arvokilpailuissa tai vie jopa kohti epäonnistumista. Valmistautumisesta huolehtiminen kuuluu valmentajalle ja urheilijalle: Käy läpi kauden aikana, miten juuri sinun tulee valmistautua kilpailuun. Valmistautuminen tulee nähdä moniulotteisena ja – tasoisena prosessina: ulkoiset ja mielen sisäiset (ajatukset ja tunteet) sekä keholliset onnistumista tukevat tekijät tulisi vakioida itselle sopiviksi.

2. Sairastuminen esti täysipainoisen kilpailemisen

Lienee selvä, että sairaana ei urheilla. Terveyden täytyy olla ensimmäisenä jopa huippu-urheilussa. Tämä on ainut oikea asenne. Ennaltaehkäisy on tässäkin paras lääke. Arvokilpailuun osallistumisen saa tietää jo hyvissä ajoin ennen kilpailua. Juuri kyseiseen ilman alaan, ruokavalioon, asumisolosuhteisiin ja bakteerikantaan voi alkaa totuttautua vaikka olympiadin alussa. Tuskin kenellekään tulee yllätyksenä erilaiset ympäristö- ja olosuhdetekijät. Tässä vaaditaan vaivannäköä ennen kaikkea valmennukselta, urheiluorganisaatiolta ja terveyden tukijärjestelmältä. Eli Rioon ei kannata lähettää tutustumisreissuille urheiluihmisiä, jos siitä ei tule optimaalista hyötyä urheilijoiden käyttöön.

3. Urheilupaikka oli huonossa kunnossa – eikä välineetkään toiminut

Olosuhdetekijöihin ei voi vaikuttaa: vettä voi tulla, aurinko voi paistaa kuumasti, tuuli voi käydä ikävästi eikä ratakaan ole välttämättä samanlainen kuin missä on harjoitellut. Harjoittelukaudella kannattaa siis jatkossa harjoitella hyvin erilaisissa olosuhteissa ja välineillä – myös niitä tiukkoja treenejä. Näin keho tottuu ja mieli oppii joustamaan tilanteessa kuin tilanteessa. Vastuu tästä on etupäässä valmentajalla ja olosuhteista vastaavilla. Yksin harjoitellessa myös urheilija voi vaikuttaa. Lohtuna itse kilpailuun on se, että urheilupaikka kilpailuissa on kaikille samanlainen.

4. Olo oli jännittynyt – ei tuntunut hyvältä

Tunteet tuntuvat kehossa. Keho ei tunnu samalta, jos olotila on epämiellyttävä. Olo- ja tunnetilaa voi oppia säätelemään ja rakentamaan. Tämä vaatii harjoittelua, mutta sen voi oppia. Tässä urheilijan apuna voi toimia esimerkiksi urheilupsykologi tai psyykkinen valmentaja. Toki tunnetiloja voi oppia myös sietämään, mutta usein ilman kunnon työstämistä sietäminen estää rennon ja normaalitasoisen tekemisen. Yhtä lailla tunteet voivat siirtyä ryhmästä urheilijaan. Kielteisistä tunteista puhuminen ryhmässä voi olla vaikeaa, koska kukaan ei kanna niistä vastuuta. Ne voivat saastuttaa ilmapiirin, estää vapaan energian virtaamisen ja jähmettää rennon olemisen. Psyykkiseen valmentautumiseen liittyy myös kaikkien ryhmän/joukkueen toimijoiden onnistunut tunteiden säätely. Ryhmän jaettu tunteiden säätely edellyttää tiedostavaa, avointa ja rohkeaa kielteisten tunneilmiöiden käsittelyä. Tässä tarvitaan usein urheilupsykologin apua. Jos ryhmässä ei ole halukkuutta tutkia yhteistä toimintakenttää, urheilija voi itse pyrkiä hahmottamaan ja tiedostamaan, mitkä ovat omia tunteita ja mitkä siirtyvät ryhmästä. Tällaisessa kyvyssä erotella tunteiden alkuperää urheilija voi käyttää apuna asiantuntijaa.

5. Käsitykset itsestä estivät onnistumisen tiukassa paikassa

On tärkeää oppia erottamaan ajattelu ja tunteet omasta itsestä. Ajatus on vain ajatus. Tunne on tunne. Minä olen minä ja minulla on hyvin erilaisia (joskus omituisia ja tuskallisiakin) ajatuksia ja tunteita. On myös hyvä muistaa, että järki ei koskaan voita viime metreillä tunnetta. Tunteen voi muuttaa vain toinen tunne. Ajattelulla voi onnistua vaikuttamaan tunteisiin, mutta tietyn rajan ylittänyttä tunnetta järkeily ei voita. Ajatusten ja uskomusten voima on mieletön. Ne ohjaavat toimintaa osin tiedostamattomalla tasolla. Omien merkitystenantoprosessien ja ajatusrakennelmien tutkiminen voi auttaa urheilijaa jo ennakolta. Tätä kautta urheilija oppii näkemään niin kutsutut hiljaiset varomerkit, joihin hänen tulee tarttua ja muuttaa valmistautumisprosessin suuntaa. Tällaisessa prosessissa urheilija tarvitsee useimmiten urheilupsykologin apua. Omaa itseä koskevien ydinkäsitysten työstäminen on syytä jättääkin ammattilaisille.

6. Ote herpaantui

Tässä voi olla taustalla edellä mainittuja asioita, mutta myös kognitiiviseen osaamiseen liittyviä asioita: keskittyminen herpaantui, huomion kohdistaminen oleelliseen ei onnistunut jne. Keskittymistä ja huomion suuntaamista voi harjoitella. Jokainen harjaannuttaa näitä seikkoja joka tapauksessa harjoittelun yhteydessä, tällöin voi opetella myös arvioimaan omaa keskittymisen laatua. Yhtä lailla on tärkeää tunnistaa, missä huomio on ”virtaavan tekemisen” kohdalla. Huomio ei välttämättä ole aina samassa asiassa – kognitiivisten eli tiedon käsittelytaitojen harjoittelu ei ole mekaanista taidon oppimista, vaan oman tiedonkäsittely prosessien tutkimista ja niiden joustavan soveltamisen opettelua käytännössä.

7. Muut oli parempia

Kilpailun idea on, että ihmiset laitetaan paremmuusjärjestykseen: jonkun on siis oltava se viimeinenkin ja jonkun se ykkönen eli voittaja. Kilpailuissa, joissa paremmuusjärjestys voi muuttua kesken kilpailusuorituksen, urheilijalta edellytetään toisenlaista otetta tekemiseen ja omaan itseen, kuin kilpailussa, jossa urheilija voi keskittyä vain omaan suoritukseen ja pois sulkea kaikki muut. Vaatii onnistunutta psyykkistä työtä jaksaa ottaa itsestä kaikki irti, jos esim. hiihtokilpailussa takaa tuleva kesken kilpailun ohittaa. Jos mieleen tulee ”luovuttaminen”, keho on tehnyt sen jo. Tällaista henkistä kovuutta ja psyykkistä työtä tulee harjoitella. Jos se ei itsenäisesti onnistu, asiantuntijoita löytyy kyllä avuksi! Kilpailuissa väsynyt keho ei välttämättä muista uusia opittuja taitoja, siksi tarvitaan myös ulkopuolista, esimerkiksi yleisön kannustusta.

8. Selittämätön syy

Huono tuuri. On hyvä osata myös ulkoistaa syy itsestä ulos, vaikka se defensiiviseltä kuulostaakin. Jos syyn ulkoistaminen ei muuta mitään, se ainakin helpottaa oloa, ja olon helpotusta urheilija tarvitsee, mikäli kilpailu ei mene odotusten mukaan. Ihminen, joka uhraa elämästä vuosia vain epäonnistuakseen (tai kokeakseen suuren pettymyksen) yksittäisessä koitoksessa, ei tarvitse syyttelyä, arvostelua saati selkään puukottajia. Silloin urheilija tarvitsee tukea, kyseisen asian käsittelyapua ja ennen kaikkea uskoa ja kannustusta jatkoon! Urheilijasta riippuen, apuna voivat toimia läheiset, valmentaja tai urheilupsykologi.

9. Menestystä tuli riittävästi, joten kaikki voivat huokaista helpotuksesta

Tämä on yksi pahimmista vaihtoehdoista, koska tällöin kehittymistä ei pääse välttämättä tapahtumaan. Kilpailuraporteissa päädytään samoihin ”totuuksiin”, joihin on päädytty aina ennenkin. Muutosehdotukset toistuvat, eikä kukaan pysähdy miettimään miksi asiat toistuvat. Kilpailujen analysointi kannattaa tehdä aina perusteellisesti. Perusteellinen tarkoittaa syvää analyysiä onnistumisten edellytyksistä ja havaituista riskitekijöistä tulevaisuutta ajatellen. Oleellista on hahmottaa esimerkiksi henkisten tekijöiden merkitys: mitkä tekijät pitivät yllä optimismia, mitkä tekijät ruokkivat itseluottamusta, mitkä tekijät loivat riittävän turvallisen ja rennon ilmapiirin. Luonnollisesti sama analyysi koskee fyysisiä, sosiaalisia ja olosuhdetekijöitä. Tässä parhaat asiantuntijat ovat mukana olleet urheilijat ja valmentajat, sekä muut asiantuntijat ja urheilun taustavaikuttajat. Analyysin tekeminen vaatii pysähtymistä, asioiden auki puhumista sekä ennen kaikkea rehellistä asioiden ja ilmiöiden jakamista. Jokainen urheilija voi tehdä analyysin olympiadista, kaudesta, kilpailuihin valmistautumisesta ja itse kilpailuista. On tärkeää, että onnistumisen edellytykset tulevat tietoisiksi ja näin vahvistavat luottamusta omaan tekemiseen. Lisäksi mahdolliset epäonnistumiset tulevat käsitellyiksi, eivätkä jää turhaksi painolastiksi.