Väitöstilaisuudessani kuulin käsiteparin harmoninen ja pakonomainen intohimo. Nämä Vallerandin (mm. 2003, 2009) käsitteet, joita on myös tutkittu jonkin verran, tarkoittavat vapaasti käännettynä ihmisen intohimoa toimintaa ja työtä (activities) kohtaan. Tällainen intohimoinen suhtautuminen voi olla harmonista tai pakonomaista; siis sopusointuista tai pakonomaista pysyvää voimakasta halua.
Käytetyt käsitteet jo sinänsä herättävät ristiriitaisia tulkintoja, esimerkiksi mitä tarkoittaa ylipäätään harmoninen intohimo? Tai onko harmoninen aina sopusointuista? Ja onko sopusointu aina ristiriidatonta? Entä mitä intohimoon liittyy – Voiko intohimo edes olla harmonista? Siis sopusointuista pysyvää voimakasta halua? Vai sisältyykö intohimoon jo sinänsä pieni yllätyksellisyys? Eli mitä näillä käsitteillä oikeastaan haetaan: haetaanko niillä siis nautinnollista, terveellä pohjalla olevaa intohimoa sairaalloisen intohimon vastakohdaksi?
Toinen asia, mitä jäin miettimään, liittyy käsitteiden vastakohtaisuuteen. Eikö pakon vastakohta ole vapaus ja harmonian eli sopusoinnun vastakohta disharmonia eli riitasointu? Näin ajatellen intohimo voisi olla vapaata ja vapautta luovaa tai pakonomaista, jopa kontrolloivaa intohimoa. Tai vastaavasti sopusointuista ja toisaalta riitasointuista intohimoa?
Harmoninen on kaunis sana. Se kuvaa tyyneyttä ja tasapainoa. Se on kuin hiljaa virtaava joki uomassaan tai musiikki parhaimmillaan. Intohimo kuvaa voimakasta halua. Se on kuin magneetti, joka vetää intohimon kohteita luokse. Halua, tahtoa ja mieli, joka täyttyy jatkuvalla syötöllä intohimon kohteesta. Pakonomaisuudesta taas on leikki kaukana. Se ei tuota iloa, mutta se on pakko tehdä. Se on suorittamista, ei nautintoa.
Kun asiaa riittävän kauan pyörittelee mielessään, siihen saa jonkun tolkun. Vaikka myönnän, että itse käytän mieluummin käsitteitä flow ja työn imu, niin harmoninen ja pakonomainen intohimo jäi viehättämään ja se voisi olla seuraavanlaista:
Päinvastoin kuin pakonomainen intohimo, joka vie halustakin ilon ja jättää jälkeensä vain katkeruutta ja pahaa verta, harmoninen suhtautuminen kuvaa leppoisaa, itsen ja toisen hyväksyvää sopusointuista asennetta itseen ja elämään sekä sen ilmiöihin – myös intohimoon. Näin intohimo näkyy innostuksena yrittää ja uppoutua itse tekemiseen. Toisin sanoen, vaikka halua on, siitä voi päästää myös irti. Vaikka ei onnistuisi, se ei kaada. Vaikka heittäytyisi tekemiseen, aivot toimisivat. Vaikka menestyisi, se ei hetkauta tasapainoa. Näin ajatellen harmoninen intohimo ei kuulosta ollenkaan hullummalta asenteelta elämään.
Harmonista viikkoa intohimojen parissa!