”Harvoin sitä pelkkää kilpailuun pääsyä torilla juhlistetaan”

”Viimeksi torilla oltiin, kun Suomi voitti MM-kultaa.”

Huomaan, että osa minusta ärsyyntyy kommenteista ja osa jää hämmentyneeksi.

Ärsyynnys nousee siitä, että kommentoija ei taida tietää, miten vaikea joissain lajeissa on päästä edustamaan Suomea. Ensinnäkin jalkapalloa pelaa reilusti yli 250 miljoonaa pelaajaa. Mainittakoon vertailuna, että esimerkiksi jääkiekko ei urheilulajina pääse kymmenen suosituimman lajin joukkoon. Kisoihin pääsy ei siis ole jalkapallossa itsestäänselvyys. Se vaatii pitkäjänteistä työtä, jota palloliitossa on tehty. Katsojille välittyy vain lopputulos, ei tehdyt strategiset valinnat vuosienkin takaa. Toisekseen Suomen miesten jalkapallomaajoukkue teki historiaa: tämä raivausjälki muistetaan. Kun joku avaa jonkun ”lasikaton”, se muuttuu unelmasta ja utopiasta muille tavoitteeksi. Tulevat jalkapalloilijat voivat ottaa tavoitteeksi edustaa Suomea EM tai kuka tietää, jopa MM-kisoissa. Tuskin uudelleen torille kokoonnutaan juhlimaan näihin karkeloihin pääsyä. Jatkossa juhlitaan menestystä kisoissa.

Hämmennys nousee siitä, että taustatiedot ovat jääneet meille ihmisille varmaan ylipäätään vähäisiksi eri lajeihin liittyen. Tämä ei koske vain jalkapalloa. Monissa lajeissa, kuten esimerkiksi kamppailulajeissa suurimmat riemun kiljahdukset ja kovin työ on tehty ennen arvokilpailuihin pääsyä. Se on oikeasti jo kova voitto pienestä Suomen maasta.

Onnistuminen edellyttää useimmiten pitkäaikaista paneutumista ja sitoutumista itse urheilijoilta, mutta myös koko yhteisöltä, jotta haluttuun päämäärään päästäisiin. Itselle merkityksellisten asioiden eteen sitä on itse kukin valmis tekemään paljonkin hommia.

On se vaan hienoa, kun tällaista paneutumista, sitoutumista ja halua olla mukana löytyy niin itse tekijöiltä kuin asian seuraajiltakin. Ehkä torikokoontumisia voisi olla enemmänkin. Iloita yhdessä siitä, kun kokee onnistuvansa.

Ja jos ei ihan toreilla, niin vaikka omassa joukkueessa, työyhteisössä tai kotona.