Mistä tietää, että on syksy taas? Koti on taas paljon tyhjempi ensi kevääseen saakka. Jo aikuiset lapset ovat lähteneet jälleen opiskelupaikkakunnilleen kesätöiden jälkeen.

On aivan mielettömän hienoa, että lapsilla on opiskelupaikka ja vielä sellainen, missä viihtyvät. On luonnollista ja aivan oikein, että silloin, kun on mahdollista, täysi-ikäiset lapset muuttavat pois kotoa omaan talouteen.

Vähemmän siivottavaa ja vähemmän pyykättävää. Lisäksi on rauhallisempaa. Jääkaapissa on kuin onkin ruokaa eikä tarvitse neuvotella, katsotaanko uutiset vai jotain muuta.

Mutta.

Mistä johtuu se yhtäkkinen haikeus?

Nuorilla on oma elämä. Omat ystävät ja kumppanit. Vanhemman rooli muuttuu. Vanhempi ei enää ole samalla tavalla oleellinen ja merkittävässä roolissa kuin aiemmin – tai ainakaan, mitä luulee tai toivoo olevansa. Haikeaa, vaikkakin tärkeä muutos.

Ehkä se on niin, että nuorten ja vanhempien hyvinvoinnin mittarina toimii myös nuorten itsenäistyminen. Silloin, kun nuorella on kaikki hyvin, hän etsii ja löytää paikkansa, vapaana. Lisäksi hänellä on vielä vanha koti, turvasatama, mihin pääsee aina kun sitä tuntuu. Ja toisaalta, silloin kun vanhemmilla on kaikki hyvin, niin he iloitsevat lastensa itsenäistymisestä ja siitä, että nämä tulevat vielä mielellään kotiin, silloin kun haluavat.

Kun syksyä jatkuu, myös haikeus hälvenee ja uusi arki tulee normaaliksi, jälleen.

Hyvä niin.