Työmatkalla – siis menomatkalla- aloin miettiä matkan tekoa. Monesti matkalle lähdettäessä ja menomatkalla olo on hyvin toisenlainen kuin kotiin tultaessa. Lomamatkalle meno tuntuu jo lomalta, mutta kotiinpaluun toivoo menevän nopeasti. Lähtö ja matka kohteeseen saa kestää pitkäänkin lentovaihtoineen eikä se haittaa. Kotiin tulossa viivästykset ja lentojen vaihdot sekä niiden väliset tauot tuntuvat pitkiltä ja turhilta.
Jäin miettimään, mistä tämä johtuu ja mitä se oikeastaan on.
Osa selittynee luontaisesti sillä, että lomalle lähdettäessä kaikki on edessä. Tunnelma on jo sen takia korkealla. Vaikka itse matkanteko olisi pitkä, se ei haittaa, koska se jo sinänsä on lomaa. Edessä odottaa jotain miellyttävää ja odottamisen arvoista.
Sen sijaan kotiinpaluu tuntuu siirtymiseltä arkeen. Siirtymät koetaan ikävinä ja turhina. Nopeasti pois alta, jotta ehtii levätä kotona. Kotimatkalta ei odota muuta kuin, että se olisi nopeasti ohi.
Joillekin elämä sinänsä on matkalla olemista. Siinä on aina sama lähdön tunnelma ja odotus mukavasta lomasta. Joillekin taas elämä on silkkaa kotiintulo matkaa: turhauttavaa eikä sisällä mitään odottamisen arvoista.
Mietin, voiko tähän itse vaikuttaa? Onko kyse omasta asenteesta ja halusta vai olosuhteiden pakon luomasta tunnelmasta?
Joskus toisen elämä tuntuu kadehdittavan upealta matkalta, vaikka kyseinen ihminen kokisi täysin toisella tavalla. Hän kokee olevansa koko ajan kotiintulo matkalla. Totaalisen väsynyt omaan matkantekoonsa.
Jokainen matkaa tietynaikaa tässä maailmassa – halusi tai ei. Jokaisen matka myös päättyy jossain vaiheessa. Kukin meistä matkaa joko lomamatkalle lähdön tai kotiintulon tunnelmissa – joko omavalintaisesti tai olosuhteiden pakosta.
Matkalla me itse kukin kuitenkin olemme – omassa arjessamme ja juhlassamme. Millaista matkaa sitä tänään haluaisi tehdä?