Urheilussa olen sekä urheilupsykologin että urheiluvalmentajan roolissa ollut monesti todistamassa, kun palloilulajeissa fyysisesti heikompi joukkue voittaa taitavamman ja fyysisesti vahvemman joukkueen. Miten tämä mahdollistuu?

Hyvin toimivassa joukkueessa yksilöt tuottavat yhdessä enemmän kuin osiensa summa antaisi ymmärtää. Jokainen kantaa vastuuta, keskittyy olennaiseen sekä tukee ja kannustaa toista. Huonosti toimivassa joukkueessa joukkue on yhtä lailla enemmän kuin osiensa summa antaa ymmärtää, mutta sen toiminnan tehokkuus on huonompi. Tämä näkyy yliyrittämisenä, epäolennaisuuksiin keskittymisenä ja hiljaisuutena tai normaalia kielteisempänä puheena joukkueen sisällä.

Kun yksilöt uskovat itseensä ja omaan osaamiseensa, se antaa pelirohkeutta. Tämä kasvattaa henkistä vahvuutta, mikä taas näkyy oman pelitavan ja – tason säilymisenä. Kun yksilöt keskittyvät tekemiseensä ja suuntaavat huomion oleellisiin asioihin, tarvittavat pelitaidot onnistuvat ja toiminta on oikea-aikaista. Joukkuelajeissa, joissa pelitilanne voi muuttua hetkessä, tarvitaan edellä mainittujen ominaisuuksien lisäksi myös taitoa päästää irti. Taitoa aloittaa jokainen vaihto ikään kuin puhtaalta pöydältä. Pienet yksittäiset onnistumiset ruokkivat yksilöiden uskoa omaan tekemiseen – ja näin 2+3= vähintään 6. Ja kääntäen, virheiden ja epäonnistumisen pelko saa aikaan varmistelua. Tämä näkyy hitautena ja vaillinaisiksi jääneinä yrityksinä, mikä puolestaan tiputtaa pelitason alle normisuorituksen. Pelaajien keskittyminen herpaantuu, suoritukset tulevat virhealttiimmiksi, mikä taas lisää pelkoa ja varovaisuutta. Näin häviämisen noidankehä on valmis – ja henkisesti vahvempi joukkue, mikä fyysisiltä ominaisuuksiltaan ja taidoiltaan olisi voitettavissa, peittoaa toisen joukkueen mennen tullen. Yhtäkkiä 2+3 onkin 4.

Valmentajana olen kokenut (varsinkin nuorten kanssa), että oleellista on ennen kaikkea ylläpitää pelaajien uskoa itseensä. Siis kannustaa ja vahvistaa sanallisen ja sanattoman vuorovaikutuksen avulla pelaajien pystyvyyden tunnetta. Pienet teot ovat oleellisia: hymy, kosketus olalle, muistutus asioista, jotka pelaaja osaa ja palaute onnistumisesta. Joskus mietin, että milloin varsinaisesti pelillinen ja taktinen palautteen anto hektisessä pelissä kantaa pidemmälle kuin puhtaasti aito myönteinen ja kannustava viestinä? En ole vielä törmännyt, että pelkällä taktisten neuvojen antamisella pääsisi parempaan tulokseen.

Henkisesti vahvassa joukkueessa on kollektiivinen taju pelistä. Kollektiivisella tajulla tarkoitan yhteisöllistä, yhteistä ja yhdessä luotua käsitystä ja tunnetta. Kollektiivinen taju edellyttää syntyäkseen vuorovaikutusta. Jotta vuorovaikutus synnyttäisi kollektiivisuutta, sen on oltava avointa, muutoin yhteinen taju ei voi kehittyä. Jotta vuorovaikutus olisi avointa, ihmisen on voitava luottaa toiseen. Voidakseen luottaa toiseen, ihmisellä on oltava turvallinen olo. Turvallisuus taas edellyttää syntyäkseen olon, että on hyväksytty. Hyväksyminen rakentuu siitä, kun virheistä huolimatta joukkuetoverit kannustavat ja osoittavat, että on kyseinen pelaaja on tärkeä osa joukkuetta. Näin pelaajat uskaltavat, heittäytyvät peliin ja luottavat, että oma rooli kantaa ja oma tekeminen riittää ja että jokaisella on oma tonttinsa hoidettavana.

Fyysisesti vahva ja taitava joukkue on harjoitellut paljon, tehnyt paljon toistoja. Samaa työtä on tehnyt henkisesti vahva joukkuekin, tosin suunta on osin ollut erilainen. Henkisesti vahvan joukkueen rakentaminen edellyttää tekoja. Pelkkä analysointi ei riitä – tarvitaan toistoja. Toistoja siitä, että huomaa homman toimivan, että huomaa kavereiden välittävän ja että huomaa kannustuksen olevan aitoa menestyksestä riippumatta. Pikku hiljaa sitä alkaa uskoa, että unelmien toteutuminen on sittenkin mahdollista.