Johtajien business coachingissa ja urheiluvalmentajien työnohjauksessa olen useamman kerran kohdannut työssä ilmenevää tuskaa ja ahdistusta, jonka taustalla on yksinäisyyden kokemus.
Yksinäisyyden tunne liitetään yleensä sosiaaliseen tai emotionaaliseen yksinäisyyden kokemukseen. Toisin sanoen ihmiseltä puuttuu sosiaalinen verkosto tai hän kokee olevansa siinä ulkopuolinen. Hänellä voi olla ihmissuhteita, mutta hän ei koe niissä läheisyyttä ja välittämisen tunnetta. Kokee siis näin itsensä yksinäiseksi, huolimatta siitä, onko yksin vai ei.
Tässä kirjoituksessa en itse tarkoita tällaista yksinäisyyden tunnetta, vaan tilanteisiin sidottua ulkopuolisuuden tunnetta. Tunnetta siitä, että itseä ei tuohon kohtaan kaivata, hyväksytä eikä haluta. Vaikka johtajan ja valmentajan järki sanoo, että tämä kuuluu omaan asemaan ja tehtävänkuvaan, se ei helpota tunnetta. Tuskaa ja ahdistusta siitä, että muut pitävät itseä ”ilon pilaajana” tai ”kontrollifriikkinä”.
Valmentaja ja johtaja joutuvat tehtävänsä puolesta puuttumaan niihin asioihin, jotka eivät edistä tavoitteisiin pääsyä. Kun toiminnalla on tavoitteita, valtaa tulee käyttää, jotta oikealla polulla pysytään. Näissä hetkissä vallan käyttäjästä ei välttämättä pidetä. Ja hän saa tuntea sen nahoissaan. Kokea itsensä ulkopuoliseksi. Tuntien niskavilloissa, että selän takana puhutaan. Ja kaikesta huolimatta hänen tulee olla – tai ainakin kannattaa olla - ystävällisen asiallinen jatkossakin. Koska jos ei ole, toimintatodellisuus vääristyy ja tavoitteisiin pääsy hidastuu, ja sellaisia kalavelkoja maksetaan pitkään. Halu olla hyväksytty ja pidetty voi saada toimimaan ryhmäpaineen mukaisesti, vaikka se ei pitkässä juoksussa ole hyväksi tavoitteelliselle yhteisölle.
Yksinäisyyden tunteen kestäminen ei ole mukavaa, mutta se palkitaan pitkässä juoksussa. Etupäässä ryhmät haluavat onnistua. Valmentajaa ja johtajaa, joka kestää näihin tiukkoihin tilanteisiin liittyvän yksinäisyyden tunteen, arvostetaan ja kunnioitetaan. Hän on se, jonka johtamisesta puhutaan hyvää. Häntä pidetään oikeudenmukaisena ja tasapuolisena.
Kun johtaja tunnistaa ja ymmärtää tämän tunnekokemuksen moninaisuuden ja syntytavan, se auttaa suunnistamaan maastossa, joka on hetkeksi harmaaksi värittynyt. Se auttaa kestämään ahdistuksen ja tuskan, mitä ulkopuolelle jääminen aiheuttaa. Se auttaa myös vastustamaan ryhmäpainetta, joka houkuttaa näissä tilanteissa.
Onneksi johtajien ja valmentajien ei tarvitse kestää tätä yksin, ammatticoach tai työnohjaaja on todella hyvä apu – siis peili tunnistaa, tutkia ja käsitellä näitä inhimillisiä kokemuksia.