Trumpismi

Hämmästyin viikko sitten tiistaiaamuna. Donald Trump on tuleva Yhdysvaltojen presidentti. Uskoin niin kuin suurin osa, että järki, kokemus ja Hilary Clinton lopulta voittaa vaalit. USA:n vaalijärjestelmän mukaisesti kansa valitsi kuitenkin meille suurelle osalle ei-mieluisan seuraavan presidenttinsä.

Kuten sanoin, olin hämmästynyt, mutta kohta olin vielä hämmästyneempi. Suomessa media, poliitikot, julkisuuden henkilöt ja lähes koko sosiaalinen media huusi pettymystään ja pelkojaan suureen ääneen. Harvoin näkee tällaista konsensusta esimerkiksi politiikassa. Suuressa konsensushengessä niin oikeiston kuin vasemmiston edustajat olivat täynnä surua ja huolta Donald Trumpin menestyksestä. Myös median puolueettomuus oli kovalla koetuksella.

Karrikoiden näytti siltä kuin Voldemort olisi voittanut vaalit ja suuri joukko ankeuttajia olisi ilmestynyt myös Suomen taivaalle. Ikään kuin pimeys oli laskeutunut maapallolle.

Jäin miettimään asiaa syvemmin. Miten oli niin, että moni otti Donald Trumpin voiton henkilökohtaisena tappiona. Pettymys ja muut tunteet olivat varmasti aitoja, mutta miksi tuo miljardööri sai aikaan niin voimakkaan reaktion?

Varmasti suuri osa selittyy Trumpin vaalikampanjan ja sitä ennen julkisuuteen lausutuilla sanoilla. Rumat, ilkeät ja raadollisen suorat ilmaisut ovat ikävää kuultavaa. Nämä sanat kuulostavat kenen tahansa lausumina todella röyhkeiltä ja ikäviltä, saati positiossa, johon Trump astuu.

Toinen syy voi liittyä myös mielikuvaan, jota Trumpista kampanjan aikana on luotu: arvaamaton tyyppi. Harva haluaa johtajakseen ihmisen, jonka tekemiseen ei voi täysin luottaa. Arvaamattomuus herättää pelkoa: mitä hän voi tehdä ja mitä saada aikaan?

En tunne Trumpia kovinkaan hyvin, olen luonut kuvan hänestä median kautta. Tiedän, että hänellä on vaimo, lapsia ja lasten lapsia. Hänellä ei ole poliittista kokemusta, mutta hän on taitava saamaan ihmiset uskomaan itseensä – ainakin amerikkalaiset.

Harva ihminen on kuitenkaan läpeensä paha. Joskus on jopa niin, että ihmiset karrikoivat ja liioittelevat asioita, jotta pääsevät haluamaansa päämäärään. Kun sinne pääsee, aloitetaan puhtaalta pöydältä ja laaditaan uudet tavoitteet ja toimintatavat. Valitettavasti se ei onnistu, jollei ihmiset unohda mennyttä tai jollei koetulle tule jonkinlaista käsittelyä.

Sanotaan, että poliittinen muisti on lyhyt, keskimäärin kolme kuukautta. Veikkaan, että Trumpin kohdalla näin ei ole. Veikkaan, että hän jää historiaan vedenjakajana. Politiikka saa uudenlaisen maiseman: röyhkeän populistisuuden, jossa asioista puhutaan mustavalkoisesti ikävään sävyyn, jossa asioilla ei ole niin suurta merkitystä kuin tavoilla, joilla ne lausutaan ja toisaalta, jossa etukäteislupausten merkitys on luoda toivoa, ei pitää niistä kiinni. Trumpismi saattoi tulla jäädäkseen.