Joskus tuntuu, että kaikki ärsyttää. Mieli on synkkä ja V-käyrä nousee pienistäkin asioista.
Itselläni mieleen tulevat epäoikeudenmukaisuudet ärsyttävät. Lisäksi se, että asioita ei tehdä oikein (siis mieleiselläni tavalla) voi laukaista ärsytyksen. Joskus, kun asiat eivät suju toivotulla tavalla, alkaa ärsyttää. Olenpa ärsyyntynyt siitäkin, että minua ei huomioida haluamallani tavalla. Joskus ärsyttää ihan vaan ilman näkyvää syytä.
Ymmärrän kyllä, että ärsyyntymisen takana on usein muita tunteita, kuten loukkaantumista, tiedostamatonta kateutta tai pahaa mieltä. Mutta ei näiden tiedostaminen aina ärsytystä poista.
Sitä vaan ärsyyntyy:
Menneisiin tapahtumiin, joihin on ollut tyytymätön.
Tämän hetken tapahtumiin, joihin on tyytymätön.
Tulevaisuuden tapahtumiin, joihin on jo valmiiksi tyytymätön.
Joskus kerta kaikkiaan ärsyttää eniten kaikki.
Jäin miettimään, pitäisikö ärsyyntymisestä päästä eroon vai antaa olla?
Eroon pääsemiseksi on monenlaisia keinoja: voi esimerkiksi tutkia syntyjä syviä, mistä ärsyynnys kumpuaa tai pyrkiä suuntaamaan huomio asioihin, jotka herättävät muita tunteita. Tällöin parhaimmillaan itsetuntemus lisääntyy ja olotila kohentuu, kun mielessä on mukavia asioita. Pahimmillaan ärsytyksen syyt eivät poistu, ärtymys odottaa vain uutta kohtaa nousta pintaan.
Entä jos antaisi ärtymyksen olla: siis hyväksyisi sen tyyliin: ”olen ärtynyt ja saan olla” tai vähintään kuulostelisi, tunnistaisi sen, vaikkei voisi hyväksyä sitä. Parhaimmillaan sitä saisi kokea juuri niin kuin kokee – ollen vielä ylpeä itsestään. Kyllähän ärtymyksen salliminen ärtyjää helpottaa. Toisaalta pahimmillaan ärsyttäisi vielä sekin, ettei voi hyväksyä ärsyyntymistään.
En ole lukenut kirjaa ”Eniten vituttaa kaikki”, mutta nimessä on jotain varsin lohdullista. Ronskia kieltä käyttävät puhuvat vitutuksesta ja tällaiset ”keski-ikäiset räksyttävät täti-ihmiset” ärsyyntymisestä. Joskus on vaan hetkiä, jolloin eniten ärsyttää kaikki. Silloin hyvät ystävät ja läheiset joutuvat olemaan paljon kantajina.