Voiko urheilijapolulta poiketa?

Mediassa uutisoitiin mielenkiintoisesta tutkimuksesta urheilun saralta. Mikko Salasuon, Mikko Piispan ja Helena Huhdan tekemä tutkimus: "Huippu-urheilijan elämänkulku - tutkimus urheilijoista 2000-luvun Suomessa" (2015) näyttäisi kumoavan täysin monia uskomusrakenteita urheilun saralla. Tutkimus koostuu 96 haastattelusta, joista 78 on huippu-urheilijoita ja 18 huipun kynnyksellä lopettaneita urheilijoita. Lajeja on yhteensä 45 ja näissä kussakin urheilijoita noin 1-14.

Vaikka aineisto on pieni lajien näkökulmasta, siitä saa mielestäni tärkeitä avauksia urheilumaastoon Suomessa. Eritoten oma huomioni kiinnittyi kunkin urheilijan kasvuprosessin eritahtisuuteen. Toisin sanoen huipulle on voinut edetä omaa kehitystä ja elämäntilannetta kunnioittaen. Sinne ei ole kiirehditty, sen aika on tullut, kun aika on ollut oikea. Suomessa puhutaan urheilijan polusta – polku viittaa jo kertaalleen tehtyyn tiehen, jonka joku on jo kulkenut. Ehkä metaforaa pitää muuttaa – pitäisikö meidän alkaa puhua urheilijan taimesta polun sijaan. Taimella on omanlaisensa kasvuprosessi: ei voi tietää, millainen tai mihin suuntaan kasvi kasvaa, mutta kasvualusta on niin hyvä, että hedelmällistä kasvua tapahtuu varmasti.

Toinen kohta, johon kiinnitin huomiota, oli ne 18 vuoden iässä huipun kynnyksellä lopettaneet urheilijat. Mieleeni jäi ennen kaikkea liika vakavuus. Me (minä mukaan lukien) puhumme, miten liikunta ja urheilu on hauskaa, tapa oppia myös itsestä ja omista rajoista uutta sekä mahdollisuus nauttia ja viettää aikaa intohimonsa parissa. Silti osa lupaavista nuorista urheilijoista kokee näiden ”mantrojen” keskellä, että tämä on liian vakavaa.  Mitä sellaista onnistumme urheilussa tekemään, että tällaisen kokeminen edes mahdollistuu?

Kyseistä tutkimusta voi kritisoida aineiston vähyyden tai oma lajin aineiston vähäisyyden (”ei kerro meidän lajista”) takia ja näin sivuuttaa sen todella tärkeät avaukset urheilukulttuurimme kehittymiselle. Eetoksia ja uskomuksia on vaikea muuttaa, sillä ne ovat ikään kuin faktoja. Liian erilaista totuutta on vaikea sulattaa, vaikka se olisikin tutkittua tietoa. Tutkittua tietoa kuitenkin tarvitaan. Tarvitaan myös media ja sosiaalinen media levittämään tutkittua tietoa riittävän laajasti, jotta voi syntyä edes mahdollisuus alkaa nähdä olemassa olevaa todellisuutta toisin.